Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry Rautiosaaren Kyläyhdistys ry

Uutisia vuodelta 2009

23.2.2010

 

Rautiosaaren palvelukodin tulevaisuus oli vaakalaudalla 2009

3.9.2009 YLE: Rovaniemi aikoo sulkea Rautiosaaren palvelukodin

Rovaniemen kaupunginvaltuusto päätti talouden tasapainottamiseen liittyen selvittää Rautiosaaren palvelukodin tulevaisuuden. Käytännössä vaihtoehtoina ovat palvelukodin toiminnan jatkaminen nykyisellään tai sen toiminnan lopettaminen ja siirtäminen johonkin toiseen vaihtoehtoiseen paikkaan.

Tavoitteena on siis saada taloudellista säästöä. Julkisuudessa on annettu ymmärtää, että säästöjä syntyy, kun palvelukoti lakkautettaisiin. Tällöin loputkin palvelukodin rakennuksista jäisi tyhjilleen ja jotta tyhjien rakennusten kulut eivät rasittaisi kaupungin taloutta tulisi tiloihin saada ostaja tai vuokralainen. Vaihtoehtona tälle olisi rakennusten purkaminen. Ongelmat eivät kuitenkaan loppuisi tähän, sillä purkaminen maksaa ja jäljelle jääviin kaupungin rakennuksiin jouduttaisiin tekemään uusia investointeja mm. lämmitysjärjestelmään.

Maallikon näkökulmasta tilanne on samanlainen kuin hölmöläisten peiton pidennys, ellei jopa pahempi. Säästöjen saaminen vuoteen 2012 mennessä on näiden saamiemme tietojen valossa mahdotonta.

Osasto 2 purettiin aikaisemmin ja sama kohtalo uhkasi myös palvelukotia.

Osasto 2 purkaminen

Asia puhutti kylällä ja siihen otettiinkin reilusti kantaa. Kyläläisten ja kaupungin virka- sekä luottamusmiesten kesken käytiin rakentava keskustelutilaisuuskin jossa oli yli 90 osallistujaa.

11.3.2009 Lapin Kansa: 120-vuotias palvelutalo lakkautuslistalla

11.3.2009 Roi Press, Mielipide: Rautiosaaren palvelukotia ei saa lakkauttaa

13.3.2009 Uusi Rovaniemi, PuheenVuoro: Rautiosaaren palvelukodin tulevaisuus puhuttaa

Palvelukoti sai lopulta kaupungin päätöksenteossa jatkoaikaa vaikka mm.  kaupunginjohtaja ajoi voimakkaasti palvelukodin lakkauttamista. kylällä ja itse palvelukodilla päätökseen ollaan tyytyväisiä.

9.9.2009 YLE: Rautiosaaren palvelukotia ei lakkauteta

27.10.2009 YLE: Rautiosaaren palvelukodin toiminta jatkuu
 


 

Rautiosaaren Elingonrannalla havaittiin karhu 11.5.2009

Sen jälkeen karhu liikuskeli alueella ja lähimmän kontaktin sen kanssa teki Pauli Niemelä kun kontio kävi hänen talonsa pihalla maistelemassa poron raatoa ja toisen kerran koiralle vietyjä kaloja.

Pauli koitti häätää karhua pihaltaan huutamalla ja metelöimällä. Vierailun jälkeen karhuhavainto uutisoitiin laajasti ja karhun liikkeitä ja viranomaisten toimia seurattiin aktiivisesti uutisissa niin Lapissa kuin muuallakin.

Tässä muutamia aiheeseen liittyviä uutisia mediasta:

YLE 13.5.2009 Rautiosaaren karhu on varauduttu häätämään

YLE 16.5.2009 Rautiosaaren karhun karkotus alioitettiin

Lapin Kansa 17.5.2009 Rautiosaaren karhu käynyt röyhkeäksi, mehiläistarha sai kyytiä Elingonrannalla

Karhuseuranta loppui mediassa 25.5. samalla kun karhuhavainnotkin loppuivat. Karhut ei sentään Rautiosaarta ole hylänneet. Lukuisat kylän asukkaat kertovat tämän tästä karhuhavainnoistaan niin kylän välittömässä läheisyydessä kuin hieman etäämmälläkin.



Päivitetty viimeksi: 2.9.2024   Sivuston ylläpito OuRait Oy